Tänään otin uusia kuvia B-naperoista ja tutkin muutenkin vähän poikasia. Amalia ihmetteli ensin vähän aikaa kun otin pesämökistä katon pois et pääsen kurkkiin pesään ja poikasia katteleen. Siinä sitte kuvailin vauveleita ja ihailin kun on niin värikäs poikue =)
Kaksi kuviollista agoutia kumpikin erilaisilla laikuilla ja loput pennut oranssin eri variaatioita. Yksi oranssi oli kuviollinen, näkyi selvästi valkoinen otsalaikkukin ja kauluri, toinen olikin sitten yksi värinen.

Sitten oli yksi vaaleampi oranssi napero ja sitten se viimeinen kaikkein vaalein napero, joka oli aivan ihanan näkönen. Ajattelinkin että sen varmaankin jätän itselle. Tämä viimeinen oli perusväriltään myöskin tälläinen oranssin tapainen ja hyvin paljon valkoista kuvioita. Täytyy nyt katsella kun se tuosta vielä vähän kasvaa että mikä tuosta sen kuviosta nyt oikein tulee. Näytti ainakin nyt pikaisesti katsottuna siltä että tuota valkoista saattaa olla jopa niinkin paljon että menee vg:n puolelle. Tai sitten se on vaan isokuvioinen pied.

Tässä kuva noista penskoista, tässä kuvassa se ihana vaalein poikanen on tuolla kasan alimmaisena, mutta koitan ottaa siitä jossain vaiheessa ihan erikseen jonkun hyvän kuvan ja laitan sen sitten tänne näkyville. Tässä näkyy kyllä hyvin tää väri skaala mikä tässä poikueessa on ja kuten näkyy niin kuvioita on pirusti. On se kyllä aika hyvin kun vanhemmista vaan toinen on kuviollinen ja käy näinkin hyvin että vauvoista neljä kuudesta on kuviollisia. Hieman oon happy.

 

Sitten seuraavaan asiaan.. Huomattiin siinä vauvoja kattelessa ja ihaillessa että meidän ainokainen A-napero Alcatraz on avannut toisen silmänsä. Ei juoksentele enää ihan täysin sokeana siellä pitkin terraariota. Lisää pilttiäkin laitoin taas vauvoille tarjolle ja totesin että toi päärynä rupee loppuun, et täytyy hakee jossain vaiheessa lisää.

Ilalla kävin taas gerbiili infossa ja huomasin että mulle oli tullut yksi viesti. No sehän olikin eräältä gerbiili kasvattajalta joka kyseli noista poikasista et onko vielä joku kotia vailla, et olisi kiinnostunut tällästen geenien omaavista. Tarvii omaan kasvatukseensa ja mullehan se passaa. Mulla kun ei ole vielä tiedossa kuin yksi ostaja poikasille, mut en mä ole noita vielä pahemmin kyllä missään mainostanukkaan et olis poikasia myytävänä. Tämäkin kasvattaja tyyppi hoksasi tiedustella, huomasi mun infoon laittaman kuvan näistä poikasista.

Myöhemmin laskeskelin vielä vähän genetiikkaa ja eri mahdollisuuksia mitä poikasia mun simsu poitsu vois saada black naaraan kanssa. Aika mielenkiintosta tossa oli se että mun laskujen mukaan niistä tulis todennäkösemmin burmesee kun siamesee. Oli kyllä kiva alkaa laskeen kun piti ottaa huomioon kaikki C:t ,ch:t ja cb:t ja miettiä siinä samalla et miten ne nyt menee, mut sain sentään laskettua kuitenkin.